Niin harmittavaa todeta, mutta ultra näytti, ettei Stella tiinehtynyt. Surullinen uutinen moneen odottavaan kotiin, olen niin pahoillani. Mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Täällä ei nyt lannistuta, vaan nokka on jo kohti uusia suunnitelmia, haaveita ja unelmia. Sehän tästä jännää tekeekin! Toivotaan niin kovasti, että pieniä tepastelijoita vielä jonain päivänä saadaan.
Uudet suunnitelmat jo kovasti muhivat, kuullaan niistä myöhemmin 🙂
Kiitos jälleen kymmenille meidän kennelistä ja pennuista kiinnostuneille, olette olleet hyvin perusteellisia viesteissänne ja kertoessanne omaa tarinaanne. Toivon sydämestäni, että jokainen pennusta toivova saa sen oman karvapalleron kotiinsa. Omille tuleville sijoitusperheille toivon kärsivällisyyttä, joskus suunnitelmien toteutuminen vie aikaa, mutta odotus palkitaan kyllä lopulta, kun sen oman tuhisijan kotiinsa saa <3
