Kyllä, luit oikein 🙂 Repe pääsi vanhoilla päivillään asumaan täyden hoidon palvelukotiin. Heinäkuussa 10 vuotta täyttävä vanha herra, jolla ei ikä kyllä näy millään tavalla missään, muutti ainoaksi koiraksi Kemiin nuoren pariskunnan luokse.
Vuosia, vuosia sitten, kun ensimmäinen jalostusnarttu laumaan saapui, huomasimme, ettei Repe välttämättä olekaan laumakoira. Tämä pantiin merkille ensimmäisen kerran 7 vuotta sitten.. Repe ei ikinä ole ollut kenellekään koiralle, ei uroksille saatika nartuille, vihainen. Mutta, jos tuttuun kotilaumaan tulee ulkopuolinen, niin Repe kokee paikkansa laumassa välittömästi uhatuksi. Tällöin alkaa omimaan paikkoja merkkaamalla. Koipi nousee ulkona ja sisällä, merkkaa ihan joka paikan. Jopa Martta-neidin. Tähän riittää, jos erillisessä hoitotilassa käy joku juoksuinen narttu. Eikä kukaan muu koirista pääse ihmisvieraiden luo, koska Repe täytyy huomioida ensin, niin vain täytyy. Repe-poika on huomion hakuinen poika.
Toinen asia, mistä ollaan myös oltu huolissaan, on Rexi-isässä kiinni oleminen. On ollut todella kiinni isässään. Jos Rexin kanssa käydään yksistään lenkillä, niin Repe on levoton ja rauhaton niin kauan, kunnes isäpappa tulee takaisin. Ja kun tulee, niin puhuttelu alkaa ja paikkojen tökkiminen kuonolla, että missä kävit ja miksi jätit 🙂 Pyllyt vastakkain nukutaan ja vierekkäin syödään 🙂 Onkin puhuttu, että ehkä täytyy aikanaan molemmista luopua yhtä aikaa, koska Repe ei ilman Rexi-isää tule kotilaumassa pärjäämään.
Repsukallekaan tämä ei varmaankaan ole ollut helppoa ja olisi pitänyt itse tajuta päästää pojasta irti jo aikoja sitten. Itsekkyyttäni olen pitänyt Repeä kotilaumassa. Koska ei mitään vihamielisiä tilanteita ole laumassa kumminkaan ollut, tilanne on siinä mielessä ollut rauhallinen. Mutta toki kiusallista merkkaamisen vuoksi. Ja olen ajatellut, että aikaahan meillä vielä on, kunnes on aika päästää irti Rexi-isästä.
Mutta, tosiasia on, että Rexi-isä täyttää syksyllä jo 14-vuotta ja kuulo on jo aika lailla menetetty, joten kovin pitkään emme ehkä saa Rexin seurasta nauttia. Toki toivotaan sydämestä vuosia Rexille lisää, mutta ei niitä varmaan kovin montaa ainakaan edessä enää ole. Ja armollinen täytyy koiralle olla. Niinpä oli myös nyt viimein aika tehdä päätös Repe-pojan suhteen.
Ja, kuinkas ollakaan, eteenhän tulla tupsahti mainio pariskunta Kemistä, Heidi ja Miika. Kuinka ihana tapaaminen ja tuli heti niin luottavainen mieli, että uskalsin ajatusta Repen ottamisesta ehdottaa. Sovittiin koeajasta ja niinhän siinä kävi, että Repe jäi asumaan heidän luokseen. Saa nyt täydellisesti kaiken huomion itselleen. Niin mahtavaa oli huomata, kuinka hyvin Repe on kotiutunut uuteen ympäristöön. Kyyneleet tuli silmiin, kun vierailulla uudessa kodissa kävin, mutta ne tulivat pelkästä ilosta. Pelkäsin tilannetta, että Repe olisi lähdössä minun mukaan, mutta ei. Jäi niin nautinnollisen näköisenä makaamaan uuden isännän jalkoihin, kun lähdin. Tuli tosi hyvä mieli itselle! Ja siitä vain ne kyyneleet.
Ilman laumaa Repe on unelma, on paljon itsevarmempi ja rauhallisempi. Niin täynnä rakkautta ja iloa koko koira. Kuinka mainioita ja rentouttavia meillä onkaan näyttelyreissut aikoinaan olleetkaan! Pojan kanssa on kyllä ollut niin helppoa matkustaa. Ja mikä valjakkonero Repe on! Parhaampaa johtokoiraa saa etsiä.
Lämmin kiitos Heidille ja Miikalle! Parempaa kotia en olisi voinut Repelle toivoa. Toivon teille monia iloisia ja terveitä vuosia yhdessä!
