Voi tätä päivää, aina tulee kotiutumisen hetki niin älyttömän nopeaan! Itselle haikeaa aikaa, mutta tuleville kodeille niin pitkän odottamisen jälkeen helpotus. Vihdoin saavat omat pienokaiset omiin koteihin ja opettelemaan oman kodin arkea. Jälleen hyvin lohduttavaa, että kaikki saivat omat, rakastavat kodit itselleen. Tänään pojat läksivät omiin koteihinsa reput selässä 🙂 Sijoitustyttö-Helli jäi vielä odottamaan omaa huomista kotiutumistaan Tiuku-mamman kanssa. Toivon sydämestäni kaikille ihanaa pentuarkea ja iloisia tassutteluja pienokaisten kanssa!
Tiistaina käynti eläinlääkärin luona sujui rauhallisesti ja kaikilla olivat asiat hyvin. Lääkäri kehui pienten katseita, katsoivat kuulemin suoraan silmiin eivätkä tyhjyyteen. Reippaita, terveitä pieniä palleroita! Pojillakin tuntui kaikilla jo kivekset. Pesulla ollaan käyty, kynsiä leikelty ja viimeisiä yhteisiä hetkiä ( tarkennus: kukkapenkin valtausta ) harrastettu viimeiset päivät. Kasvattaja-mamman kukkapenkeissä ei tänä vuonna varmaan nähdä kukan kukkaa, mutta pennuilla ainakin on ollut siellä viidakkoleikeissä todella hauskaa 🙂
Onnekseni sain eilen kuvausavuksi Annen, muuten näistä otoksista oltaisiin saatu vain haaveilla. Ohikulkijoilla oli varmasti eilen hauskaa, mutta pääasia, että saatiin otoksia aikaiseksi. Mitäpä sitä ei niiden eteen tekisi.
Tässäpäs tämä meidän iki-ihana, reipas D-sakki:

Ekana muutama otos Tiuku-mammasta, josta ei kyllä päälle päin näy, että pennut olisi saanut. Turkki kiiltää ja on hyvässä kunnossa. Liekö osuutta odotusajan uudella ruoalla ja öljyllä, mene ja tiedä. Kerrassaan loistava mamma Tiuku on ollut, erittäin tarkka ja viimeiseen asti huolehtiva. Omapäinen kyllä on ja haukkuherkkä, mutta mammana kerrassaan ainutlaatuinen.



Lapland Lord’s King Dingo, Sulo-poika:
Sulon kotiutuminen on alkanut hyvin, mistäpäs muualta kuin kukkapenkistä 🙂

Lapland Lord’s Queen Daniella, Helli:
Lapland Lord’s King Darwin, Peto:
Peto-poika matkasi Rovaniemelle. Matka oli sujunut kovin rauhallisesti, nukkuen 🙂
Kotona oli uudet lelut odottamassa:
Lapland Lord’s King Dani, Mosku:
Moskun karvakaverina elelee Alma-neiti, hyvin on tutustuminen sujunut. Tosin mammanpoika siellä on ihmeissään, kun ei Almalta maitotissejä ole vielä löytynyt…

