Eka palleroryhmä täytti jo kolme viikkoa ja toinen palleroryhmä toivon mukaan tilauksessa!

Karvapallerot täyttivät jo kolme viikkoa. Kova on kasvuvauhti ja ihan sääliksi käy jo Usva-mammaa. Onneksi nyt alkaa kiinteän syöminen, niin Usvakin tulee pääsemään helpommalla. Kasvattajamammalla hommat lisääntyy, mutta sehän ei haittaa. Mielellään näiden palleroiden kanssa aikaa viettää, vaikka se joskus voi hikiseltä työltä tuntuakin. Kuten eilinen kuvaaminen, se se vasta rankkaa puuhaa onkin 🙂 Me odotellaan jo kovasti pienten omien kotien tapaamista tulevana viikonloppuna. Kullanarvoisia tutustumisia tiedossa siis 😉 Kulta-sanasta tulee myös viralliset nimet tälle palleroryhmälle, mutta niistä lisää myöhemmin.

Tässä otoksia eiliseltä. Kovasti ensimmäinen ulkona käynti pieniä jänskätti, sen mukaisia ovat kuvatkin.

  1. pentu, (riista)parkki uros:

2. pentu, musta merkein narttu:

3. pentu, musta valkoisin merkein narttu:

4. pentu, musta merkein narttu:

5. pentu, parkki merkein uros:

6. pentu, (riista)parkki narttu:

Ja mitä vielä ihanaa, toinenkin pallerojoukko saatu toivon mukaan tilattua! Aina sydämen asia, mutta nyt mennään kyllä vielä astetta syvemmälle tämän yhdistelmän kanssa, sillä nyt treffailivat meidän Missi Missukka ( Saraharjun Guuranhelmi ) ja oma kasvattipoika LL King Darwin, Peto pallero! Voi luoja kuinka ihanaa, sain kerrankin jalostukseen oman kasvattiuroksen ja kaikki sujui niin mainiosti parin välillä. Eilen ja tänään käytiin Missin kanssa ajelemassa Peto pojan luona Rovaniemellä eikä parin lempeä haitannut rankkasade taikka päällä jyrisevä ukkonen, vaan karvapöksyt tutisten lempeä jaeltiin 🙂 Iso, iso kiitos omistaja-Katjalle! Toivotaan parasta <3

You may also like