Ja kun niin johdonmukaisia ja säntillisiä ollaan, niin seuraavaksihan on tietysti esiteltävä B-pentueen ensimmäinen tulokas, eikös? Hänhän on Lapland Lord’s Mrs Barbi ”Nala”. Niin ihana Nala <3
Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tähän pentueeseen, kaikki niin tasaisia ja terveen hermotyypin omaavia pieniä matkaajia <3
Tämä pentue syntyi 31.8.2016, oli emä-Didin 60. päivä ensimmäisestä astutuksesta. Didi hoiti hommat aika nopeaan, klo 16:45 alkoi todelliset ponnistukset ja Nala syntyi klo 17:10. Viimeinen, 7. pentu syntyi klo 21:25. Kasvattaja-mamma joutui hieman auttamaan napanuoran katkaisussa ja myöhemminkin pentujen juotossa, mutta synnytykset sujuivat muuten hyvin. Nalan sisaruksia syntyi yhteensä kuusi, kolme narttua ja kolme urosta.
Nala-tytön silmät aukesivat tasan 2 viikon ikäisenä ja silloinhan maailma oli kovin avoin 🙂
Nala-tyttö oli syntyessään tasan 300g ja hännänpää valkoinen, näin on kasvattaja-mamma kirjoihin kirjannut 😀 Luovutushetkellä Nala-tyttö on painanut 3150gr. Ihana kermatyttö!
Nalan vanhemmat:
Volhardin pentutestissä Nalan tulkinta: ” Tämän tyyppinen koira hyväksyy ihmisen helposti johtajakseen ja on paras vaihtoehto tavalliselle koiran omistajalle. Se sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin ja sopii hyvin vanhusten ja lasten koiraksi, vaikka saattaa olla liian aktiivinen joissain tilanteissa. Hyvää ainesta tottelevaisuuteen.”
Suuri kiitos omistaja-Oonamarialle tästä Nalan esittelystä:
”Nala on kiltti, pääsääntöisesti rauhallinen, mutta innostuu leikkimään välillä oikein pentumaisen innokkaasti. Tosi utelias ja lähtee mielellään kaikkeen tekemiseen mukaan. Lenkillä Nala pääsääntöisesti kulkee hyvin vieressä ja ottaa katsekontaktia, mutta muiden koirien ohitustilanteet ovat haastavia, kun se alkaa haukkumaan toisille koirille.
Nala on hiljattain muuttanut rivitaloon, jossa saa Nalalla on oma takapiha tutkittavana ja siinä viihtyykin tosi mielellään, kun saa seuarata talvisin jäällä liikkujia ja kesällä tutkailla naapureiden tekemisiä.
Nala on ollut pääsääntöisesti terve, lukuunottamatta korvatulehdusta ja tassujen tulehduskin vaivasi alkutalvesta, mutta ne on onneksi nyt selätetty ja Nala on nyt virkeä kaikin puolin. ”
Paljon terveyttä ja yhteisiä hetkiä toivoo kasvattaja-mamma <3 Lämmin kiitos Oonamarialle Nalan kuvista ja esittelystä <3
Jee, jee, meillä odotetaan, pitkästä aikaa! Tiuku on juuri ultrattu tiineeksi! Lämmin kiitos Annulle <3 Nyt sitten jännitetään vielä muuan tovi, ennen kuin tiedetään lopputulema. Tähän pentueeseen on jo liiankin monta pennun odottajaa, joten varauslistalle en ole pitkään aikaan enää pystynyt ottamaan lisää. Kiitos kyselyistä ja kiinnostuksesta, ne jäävät mieleen odottamaan seuraavia suunnitelmia.
Stella ( LL Princess Candy ) ultrattiin tänään tyhjäksi. Stella treffaili Thingummy’s Elämäni Onni ”Onni” luona, mutta vaikka pari hyvin tuli keskenään toimeen, kiinni jäämistä ei astutuksessa tapahtunut. Näinpä Stellalle ei nyt valitettavasti ole pentusia tulossa.
Katsotaan, miten seuraavien juoksujen suhteen käy.
Pahoittelut kaikille teille, jotka Stellan pentuja kovasti odotitte. Olisin kovasti halunnut jokaiselle sen pienen karvakaverin kotiin, mutta nyt valitettavasti kävi toisin.
Suuren suuri kiitos Seija-kasvattajalle Saraharjun kenneliin, saimme palasen Mimmin geenejä takaisin pienen Missi-tytön muodossa 🙂 Tytöillä on sama isä, Touhu-Ukon Juppe ”Santtu”. Niin kiva päästä seuraamaan, millaisia samoja piirteitä ( jos ollenkaan ) siskopuolilla on.
Nyt jo huomaa päivän päästä, että siskopuolilla on ihan samanlainen katsanto, sama ihana pienen koiran korvia hivelevä ulvonta ja samanlainen tapa nostaa pää ihmisen käden päälle. Missi on luonteeltaan rauhallisempi ja liikkeissä hitaampi, harkitsevainen. Ei ole ahne, mikä on erittäin huojentavaa. Kerrassaan ihana pieni <3
Missi syntyi 19.1.2021, tähän Ronjan ( Saraharjun Öinen-Rauha ) ja Santun ( Touhu-Ukon Juppe ) pentueeseen syntyi neljä narttua ja kaksi urosta. Erittäin tasainen pentue. Ronja-mamma oli erittäin rauhallisen oloinen mamma ja huolehtivainen ihan luovutukseen asti.
Yhdistelmä koiranetissä. Sukusiitosprosentti 1,28 % kahdeksan polven mukaan.
Kumpikin vanhemmista on prcd-PRA, pompen ja DM terveitä, joten pennut tulevat olemaan myös kyseisten geenien osalta terveitä.
Tiuku on kaikin puolin hieno tyttö, rakenne oikea, kantaa hienosti häntäänsä, on oikean kokoinen narttu. Pääkoppa on kunnossa, luonteeltaan utelias, valpas. Samoja piirteitä kuin äiti-Didissä ja mummo-Elmassa. Ainoa miinus on kyynärien 1/0 tulos, mutta onneksi se on vain lievä muutos.
Haika-poika on todella paljon saman kaltainen kuin meidän Rexi-papparainen ( Jellukan Borggas ). Omaa hyvän astujan röyhkeyden, pitää oman päänsä ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Lisäksi Haika on oikean kokoinen, kookas uros. Ja nopea poika pussaamaan 🙂
D-pennut syntymäjärjestyksessä:
Lapland Lord’s King Dingo ”Sulo”, FI31170/21, musta vaalein merkein uros, Tornio
Urakalla ollaan treffailtu ja ainakin toiset treffit onnistuivat kiinni jäämiseen asti. Voi kuinka toivottua pitkästä aikaa, sydän pakahtuu jännityksestä ultraan asti. Niin paljon toivomme pieniä palleroisia maailmaan!
Tiuku ( LL Mrs Bonita ) treffaili Kaijankarkean Jekun ”Haika” luona eilen ja tänään. Kumpanakin päivänä pari oli kiinni toisissaan alle viiden minuutin. Haika hoiti homman erittäin hienosti ja kiitos Sarille, että saimme Haikaa käyttää! Haika on todella paljon saman kaltainen kuin meidän Rexi. Omaa hyvän astujan röyhkeyden, pitää oman päänsä ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Lisäksi oikean kokoinen uros. Ja nopea poika pussaamaan 🙂 Tätä samankaltaisuutta ääneen Sarille ihmettelinkin, mutta eipäs se ihme, kun Haikan taustalta löytyy Rexin isä 🙂
Niin onnellinen, että saimme sittenkin kasvatti-Tiukulle mahdollisuuden jalostamiseen. Suuri, suuri kiitos luottamuksesta Annulle! Hieno tilaisuus ja hienoa sekin, että sain tytön alkuviikosta jo meille, niin olen voinut päivittäin juoksun etenemistä seurata. Tiuku on kaikin puolin hieno tyttö, rakenne oikea, kantaa hienosti häntäänsä, on oikean kokoinen narttu. Pääkoppa on kunnossa, luonteeltaan utelias. Samoja piirteitä kuin äiti-Didissä ja mummo-Elmassa. Ainoa miinus on kyynärien 1/0 tulos, onneksi se on vain lievä muutos. On niin hurjaa, että jos koiraa ei kuvauta kyynärien osalta eikä tulos siis tiedossa, jalostaminen on ok. Jos on kuvattu ja tulos on jotain muuta kuin 0/0, jalostaminen ei ole suositeltavaa. Tosin röntgenin tulos ei ole 100%, magneettikuvantaminen olisi huomattavasti tarkempi. Tämä yhdistelmä on kaikilta sairausgeeneiltä terve ( prcd-PRA, Pompen ja DM ). Ultrassa tullaan käymään, joten jännitetään siihen asti!
Viime viikonloppuna kasvatti-Stella kävi treffailemassa Thingummy’s Elämäni Onni ”Onni” luona. Pari tykkäsi kovasti toisistaan, mutta kiinni jäämistä ei valitettavasti tapahtunut. Jäädään kumminkin jännittämään vielä ultraa. Kiitos Marjutille kuvista ja että saimme Onnia Stellalle käyttää! Lämmin kiitos haltija-Ninalle Stellan kuljettamisesta!
Kyllä, luit oikein 🙂 Repe pääsi vanhoilla päivillään asumaan täyden hoidon palvelukotiin. Heinäkuussa 10 vuotta täyttävä vanha herra, jolla ei ikä kyllä näy millään tavalla missään, muutti ainoaksi koiraksi Kemiin nuoren pariskunnan luokse.
Vuosia, vuosia sitten, kun ensimmäinen jalostusnarttu laumaan saapui, huomasimme, ettei Repe välttämättä olekaan laumakoira. Tämä pantiin merkille ensimmäisen kerran 7 vuotta sitten.. Repe ei ikinä ole ollut kenellekään koiralle, ei uroksille saatika nartuille, vihainen. Mutta, jos tuttuun kotilaumaan tulee ulkopuolinen, niin Repe kokee paikkansa laumassa välittömästi uhatuksi. Tällöin alkaa omimaan paikkoja merkkaamalla. Koipi nousee ulkona ja sisällä, merkkaa ihan joka paikan. Jopa Martta-neidin. Tähän riittää, jos erillisessä hoitotilassa käy joku juoksuinen narttu. Eikä kukaan muu koirista pääse ihmisvieraiden luo, koska Repe täytyy huomioida ensin, niin vain täytyy. Repe-poika on huomion hakuinen poika.
Toinen asia, mistä ollaan myös oltu huolissaan, on Rexi-isässä kiinni oleminen. On ollut todella kiinni isässään. Jos Rexin kanssa käydään yksistään lenkillä, niin Repe on levoton ja rauhaton niin kauan, kunnes isäpappa tulee takaisin. Ja kun tulee, niin puhuttelu alkaa ja paikkojen tökkiminen kuonolla, että missä kävit ja miksi jätit 🙂 Pyllyt vastakkain nukutaan ja vierekkäin syödään 🙂 Onkin puhuttu, että ehkä täytyy aikanaan molemmista luopua yhtä aikaa, koska Repe ei ilman Rexi-isää tule kotilaumassa pärjäämään.
Repsukallekaan tämä ei varmaankaan ole ollut helppoa ja olisi pitänyt itse tajuta päästää pojasta irti jo aikoja sitten. Itsekkyyttäni olen pitänyt Repeä kotilaumassa. Koska ei mitään vihamielisiä tilanteita ole laumassa kumminkaan ollut, tilanne on siinä mielessä ollut rauhallinen. Mutta toki kiusallista merkkaamisen vuoksi. Ja olen ajatellut, että aikaahan meillä vielä on, kunnes on aika päästää irti Rexi-isästä.
Mutta, tosiasia on, että Rexi-isä täyttää syksyllä jo 14-vuotta ja kuulo on jo aika lailla menetetty, joten kovin pitkään emme ehkä saa Rexin seurasta nauttia. Toki toivotaan sydämestä vuosia Rexille lisää, mutta ei niitä varmaan kovin montaa ainakaan edessä enää ole. Ja armollinen täytyy koiralle olla. Niinpä oli myös nyt viimein aika tehdä päätös Repe-pojan suhteen.
Ja, kuinkas ollakaan, eteenhän tulla tupsahti mainio pariskunta Kemistä, Heidi ja Miika. Kuinka ihana tapaaminen ja tuli heti niin luottavainen mieli, että uskalsin ajatusta Repen ottamisesta ehdottaa. Sovittiin koeajasta ja niinhän siinä kävi, että Repe jäi asumaan heidän luokseen. Saa nyt täydellisesti kaiken huomion itselleen. Niin mahtavaa oli huomata, kuinka hyvin Repe on kotiutunut uuteen ympäristöön. Kyyneleet tuli silmiin, kun vierailulla uudessa kodissa kävin, mutta ne tulivat pelkästä ilosta. Pelkäsin tilannetta, että Repe olisi lähdössä minun mukaan, mutta ei. Jäi niin nautinnollisen näköisenä makaamaan uuden isännän jalkoihin, kun lähdin. Tuli tosi hyvä mieli itselle! Ja siitä vain ne kyyneleet.
Ilman laumaa Repe on unelma, on paljon itsevarmempi ja rauhallisempi. Niin täynnä rakkautta ja iloa koko koira. Kuinka mainioita ja rentouttavia meillä onkaan näyttelyreissut aikoinaan olleetkaan! Pojan kanssa on kyllä ollut niin helppoa matkustaa. Ja mikä valjakkonero Repe on! Parhaampaa johtokoiraa saa etsiä.
Lämmin kiitos Heidille ja Miikalle! Parempaa kotia en olisi voinut Repelle toivoa. Toivon teille monia iloisia ja terveitä vuosia yhdessä!
Viimeiset käsittelyhetket…Repe on helppo käsiteltäväRepe ja uusi koirakaveri Hugo 🙂Repe uuden harrastuksen parissa, lumikenkäilemässä 🙂Repe Mustin ja Mirrin mainoksessa uuden lelun kanssa 🙂
Olisi mahtavaa saada tälle vuodelle kerättyä kaikista omista kasvateista tuoreimmat kuulumiset ja esittelyt kuvien kera. Omistajat siis huomio, minulle voi laittaa tulemaan kuvia ja kuulumisia, kerään kaikista omat esittelyt tänne kennelin sivuille 🙂
Aloitetaan, kuinkas muutenkaan kuin ihka ensimmäisestä omasta kasvatista, A-pentueen Alpi-pojasta, joka syntynyt 17.6.2015. Alpi täyttää siis tulevana kesänä 6-vuotta. Poika parhaassa iässä 🙂
Alpi syntyi siis A-pentueen ensimmäisenä, erittäin potrana poikana. Syntymäpaino oli hurjat 500g. Tarkka syntymäaika hoitokortin mukaan 3:40. Elma-mammalla oli tuolloin 17.6 tiineyden 59 pv. menossa. Alpi avasi silmänsä maailmalle pentueen viimeisimpänä, 13 päivän vanhana. Luovutushetkellä 7-viikon ikäisenä Alpi painoi 4,8kg. Tänä päivänä Alpi on säkäkorkeudeltaan 51,5 cm ja painaa n. 23 kg eli poika on isoisäänsä tullut. Rexi-pappa on saman kokoinen uros. Repe-isä taas pienempi, säkä 48cm ja painaa n. 20 kg.
A-pentueen vanhemmat, Repe ja Elma:
Volhardin pentutestissä Alpin tulkinta: ” Tämän tyyppinen koira hyväksyy ihmisen helposti johtajakseen ja on paras vaihtoehto tavalliselle koiran omistajalle. Se sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin ja sopii hyvin vanhusten ja lasten koiraksi, vaikka saattaa olla liian aktiivinen joissain tilanteissa. Hyvää ainesta tottelevaisuuteen.”
Repen ja Elman yhdistelmä sai aikoinaan Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnan hyväksynnän. Jalostustoimikunta tarkastaa yhdistelmät terveysriskien ja koirakannan mahdollisimman monipuolisen jalostuskäytön näkökulmasta. Tästä huolimatta kaikkien harmiksi Alpi sairastui epilepsiaan, lääkitys on aloitettu v. 2020 toukokuussa. Jalostustoimikunta on kaiken sen tiedon varassa, joista me kasvattajat ilmoitamme eli on meidän jokaisen vastuulla ilmoittaa jokaisesta sairaustapauksesta. Vain tällä tavalla toimimalla voimme edistää terveen rodun jalostamista. Toivon, että jokainen kasvattaja toimii vastuullisesti.
Onneksi lääkitys auttaa elämään lähestulkoon tasapainoista koiran elämää. Epilepsiaa lukuun ottamatta poika on ollut täysin terve. Omistaja-Päivin mukaan Alpi on kiltti, vauhdikas, utelias ja kaikkeen innolla osallistuva. Impulsiivinen ja innokkaan utelias. Poika on ikänsä sujuvasti matkustellut junalla eteläisen ja pohjoisen Suomen väliä.
Kesällä 2018 Alpi sai karvakaverin, kun Villi-Joikhu Päivänsäde ”Ronja” muutti pojan kaveriksi. Alpi otti kaverin hyvin vastaan.
Parhaillaan molemmat karvakamut nauttivat pohjoisessa lumesta ja rennoista pakkaspäivien vietosta.
Oikein ihanaa uuden vuoden aloitusta sinne Alpille, Ronjalle ja koko ”palvelusväelle” ! Onnellisia ja terveempiä tassutteluja vielä monia vuosia eteenpäin! Suuri kiitos Päiville kuvista ja Alpin kuulumisista.
Kuinka raskasta onkaan aloittaa surullisen tarinan kertominen. Vaikka sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa, niin en siihen voi nyt uskoa. Ei ole olemassa mitään tarkoitusta, että pienen, vasta elämäänsä aloittelevan pennun täytyy lähteä ennen aikojaan. Kaikki oli vasta niin alussa, vain 4 kk ehti Mimmi elämää nähdä. Meillä oli monta suunnitelmaa jo mietittynä ja Mimmin harrastuslajikin oli jo ihan selvä, jälkiharrastuksiin oltaisiin keväällä lähdetty. Mutta toisin kävi.
Viikko sitten sunnuntaina kävimme Torniossa pentutreffeillä yhdessä ”sisko-Usvan” kanssa, mukana oli myös Vappu-koira. Kaikki oli hyvin. Pienokaiset leikkivät innokkaana, Vappu toimi hienosti erotuomarina kahdelle painijalle, Mimmille ja Usvalle.
Tiistaina alkoi painajainen. Iltapäivästä Mimmi alkoi oksentelemaan rajusti, oksensi useamman kerran todella pahan näköistä ja -hajuista limaa. Käytiin ulkona ja liikkuminen oli selkeästi Mimmille vaivalloista. Peräpää huojui ja koira oli poissaolevan näköinen. Oireet olivat hyvin paljon myrkytyksen omaiset, joten annoin niihin sopivat homeopaattiset lääkkeet. Mimmi rauhoittui, myös oksentaminen loppui. Ei ulostanut, ei syönyt, joi hyvin vähän. Koska liikkui illalla hyvin, ei enää huojunut ja Mimmi oli hyvin rauhallisen oloinen, päätin seurata tilannetta aamuun.
Aamu alkoi oksentamisella, nyt ulos tuli juotu vesi. Soitin eläinlääkärikeskus Valppaaseen ja saimme ajan nopeasti. Kopioitu potilaskertomuksesta: ”Status: vaisu. Kävelee normaalisti vastaanottohuoneessa, mutta seisoskelee, kuin pysäkillä. Silmät ja korvat siistit, limakalvot vaaleanpunaiset, kuolaiset kta 1,5s. kuivuneen oloinen. Sydänäänet normaalit, syke 130/min. Hengitysäänet ok, hengittelee 20/min. Ei arista vatsan tunnustelua juurikaan, vatsa pehmeä, taka- ja etuvatsalla kiinteämmät massat, ehkä ummetusmassaa? Lämpö normaali, 38,7. Toimenpide: vatsan röntgenkuvat, jossa näkyy luumurskeensekaista ulostemassaa paksusuolessa, vaikuttaisi olevan paksusuolen nousevassa ja transverse-osassa, hieman kaasua ohutsuolen osissa. Ei tukokseen viittaavaa, munuaisten ja maksan varjot normaalit, mahalaukussa pieni määrä kaasua, rakko pieni. Verinäytteissä lievät kuivumismuutokset ( hematokriitti 52, hemoglobiini 191 ). Valkosoluarvot lievästi koholla, tulehdusarvo CRP koholla ( 89 ), natrium lievästi alakanttiin oksentelusta johtuen. Mimmi sai ell mukaan klinikalla oireenmukaista hoitoa: suonensisäistä nesteytystä, pahoinvointi- ja kipulääkitystä, mahansuojalääkkeen, nahanalaista nesteytystä.
Mukaan saatiin pahoinvointilääkettä ( Cerenia ) ja maitohappobakteerivalmistetta ( Canius ). Ne piti aloittaa torstaina. Tulimme Mimmin kanssa kotiin ja koko lauma tietysti tutki Mimmin heti läpikotaansa. Rexi varsinkin, koska on koko ajan ollut Mimmin paras ystävä. Rexi on ottanut Mimmin kuin ”kengurulapseksi”, Mimmillä oli tapana istua Rexin etujalkojen välissä ja tarkkailla ympäristöä. Ja minä kun alkujaan pelkäsin, että rasitan meidän Rexi-papparaista tuomalla laumaan pennun, mutta toisin kävi.
Mimmi oli muutaman tunnin virkeä, mutta sitten tila alkoi heikkenemään. Ei edelleenkään syönyt mitään taikka juonut. Juotatin Mimmiä ruiskulla, jonkin verran sain nestettä sisään, jonka Mimmi jonkin ajan kuluttua oksensi ulos. Hätä oli suuri. Yritimme tehdä suolihuuhtelua Mimmille, mutta ei sieltä paljoa ulos tullut. Kävin illalla hakemassa epätoivon vallassa apteekista myös Levolac:ia, mutten sitä yötä vasten uskaltanut antaa. Pelkäsin tulevaa yötä, mutta luotin niin kovasti ell lausuntoon siitä, ettei tukosta olisi ja ummetus hoituu kyllä. Kuinka tyhmä minä!
Aamulla Mimmi tuli ulos kaapin alta, oli pelokkaan oloinen. Käveli itse ulkona, hitaasti jonkin matkaa, jonka jälkeen meni makaamaan. Olin jo ihan hysteerinen. Annoin Mimmille ell määräämät lääkkeet ja lisäksi Levolac:ia. Sain tiedon, ettei Levolac:ia kannata antaa, koska kuivattaa kuulemin lisää, joka oli tietysti itselle huono uutinen. Epätoivossa pakkojuotatin Mimmiä minkä kerkesin ja mitä vain sisälle sain. Voi kuinka näin Mimmi rukan katseesta, että ”anna mamma minun vain olla”. Lähdettiin apteekkiin ja hain sieltä Nutri-Plus geeliä ja parafiiniöljyä. Toiveissa oli, että geeli olisi antanut Mimmille energiaa. Ei se enää auttanut. Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka otti meidät vastaan Tervolassa. Mimmi ihana käveli ell luo itse ja jaksoi vähän heiluttaa häntääkin.
Tutkimuksissa Mimmin kta oli viivästynyt, lämpöä 40,1. Paino oli tippunut lähes kilon keskiviikosta. Eläinlääkäri yritti saada tukosta ulos toista tuntia muttei se onnistunut. Tukos oli kiven omaista massaa. Annettiin lisää nesteytystä ja pahoinvoinnin estolääkitystä. Mimmin tila heikkeni ja heikkeni. Ultralla katsottiin, että suolessa on vielä liikettä ja todettiin, että Mimmi on hoidettava pikaisesti leikkauksella. Ell soitti Mimmin tiedot valmiiksi Ouluun ja lähdettiin ajamaan kiireisesti kohti Oulua.
Otin Mimmin syliini etupenkille ja silittelin. Pidin etutassusta kiinni ja rukoilin koko matkan. Mimmi ei ollut enää tässä maailmassa. Tunsin sen. Elämä hiipui lopullisesti pois puolessa välissä matkaa, jolloin tunsin, ettei Mimmi enää hengittänyt. Voi rakas Mimmi ja voi Luoja, miksi?
Kävimme kuitenkin ajamassa Oulussa Evidensiassa mutkan, jossa ell totesi sen, minkä jo tiesimmekin, meidän rakas Mimmi oli poissa. Ei ollut enää mitään tehtävissä. Jos jostain olen kiitollinen, olen kiitollinen omalle rakkaalle miehelleni, että oli mukana jakamassa tämän tuskan. Kiitos! Mimmin poismeno kosketti kovasti meitä kumpaakin ja onneksi tätä tuskaa ei ole yksin tarvinnut kantaa. Perheen kanssa sovittu joulupäivällinen muuttui Mimmin hautajaispäivälliseksi. Mimmi haudattiin 25.12 meidän kesäpaikkaan. Mimmin suojaksi laitettiin minun äiti-vainaan viltti, josta Mimmi tykkäsi ja tietysti yksisarvinen, joka oli tärkeä lelu Mimmille.
Rakkaista rakkahin Mimmi, olet aina sydämissämme. Meidän oma pieni vartijatyttö piti aina huolen, että jokainen on sisällä, taikka ulkona. Nauratti aina niin kovasti, kun ulkona olemisen jälkeen Mimmi ohjasi Rexin, Repen ja Martan ulkotarhaan ja katsoi minun silmiin sanoen: ” No niin, nyt ne on kaikki siellä, voit laittaa oven kiinni”. Pieni Mimmi.
Mimmin kanssa vietettiin paljon aikaa yhdessä oppien uutta ja ihan normaalia arkea. Mimmi oli tosi ahne ruualle, joten oppikin nopeasti uutta. Mutta todella usein minulle tuli mieleen Mimmin katseesta, että halusi sanoa: ” Ei sinun mamma tarvitse tätä kertoa, osaan jo”. Mimmi oli pikkuvanha, jos voi koirasta niin sanoa. Todella vanhan oloinen sielu. Joskus tuntui, että oli vanhin kaikista. Toki omasi myös pienen pennun elkeitä, roikkui Repen hännässä niin ahkerasti, ettei siinä juuri karvoja ole jäljellä.
Odotin oikeaa hetkeä ja pennun hankkimista kauan. Omia kasvatteja ei ole ollut reiluun kolmeen vuoteen ja pennun ikävä on ollut suuri. Mimmi oli kovin odotettu pentu ja minusta on monesti tuntunut, että minä tarvitsen tätä koiraa enemmän kuin Mimmi minua.
Uskon, että juuri nytkin. Kyynelille ei tule loppua, anteeksi Mimmi rakas!
Saanko lähteä nyt? Luuletko, että hetki on oikea? Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville ja loputtoman pitkille öille? Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt, esimerkkiä yrittänyt näyttää. Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi henkeni päästää? Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin. Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua Kohti lämmintä ja elävää valoa. Tahdon lähteä. Tahdon todella. On vaikeaa jäädä. Mutta lupaan, parhaani yritän. Elääkseni vielä yhden päivän. Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia ja minä kokea suuren suurta rakkautta. Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa, sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa. En ole kaukana, Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina; henkeni tulee sinua seuraamaan, minne maailmassa matkasi johtaakaan. Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut. Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua, Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, ja sano sanat, jotka toiveeni ois, koska välität minusta tuhannen verran, annat minun nukkua jo tänään pois.
Meidän niin, niin rakas Mimmi on poissa. Kerron myöhemmin Mimmin viimeisen, järkyttävän tarinan, mutta nyt en jaksa. Sydän on rikki. Kiitos tästä tekstistä jollekin tuntemattomalle.
